Ympäristötoimittajat ry:n juhlavuosivalokuvanäyttely – Yhä täällä
Korennon hennon siiven näkyminen puun takaa, linnun laulu, metsän puiden vehreys tai kuva valaan puhalluksesta arktisella merellä vakuuttavat meidät yhä uudelleen, että siellä se on – luonto.
Kuitenkin joka yhdeksäs Suomen luonnon lajeista on uhanalainen ja uhanalaistuminen kiihtyy koko ajan. Monimuotoisuuden kato ei näy helposti. Se etenee katsojan silmien ulottumattomissa.
Metsien hakkuut, soiden perkaamiset ja kaupunkien rakentaminen vaikeuttavat kuitenkin aina kaikkein pienempien eliöiden verkostoihin saakka.
Jotta osaisimme suojella luontoa, meidän täytyy ymmärtää mitä teemme, meidän täytyy nähdä selvemmin.
Näyttely ”YHÄ TÄÄLLÄ” avaa silmiämme elonkirjon kauneudelle, mutta myös luonnon uhille.
Nyt esillä olevat kuvat ovat osa Ympäristötoimittajat ry:n 30-vuotisjuhlanäyttelyä, joka oli esillä ensimmäistä kertaa Heurekassa syksyllä 2021.
Kartano on avoinna päivittäin klo 12-18
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Huom. kartanossa on portaita. Näyttelyyn ei valitettavasti ole esteetöntä kulkua.